Lasten ja aikuisten ajatuspähkinäpäivä

Viime lauantaina aikuiset pureskelivat yhdessä lasten kanssa pikkupurtavan äärellä elämää suurempia kysymyksiä MadebyHelsinki – käsityökollektiivin tiloissa Kauppatorin kupeessa. Tapahtumassa sekä isoille että pienille annettiin areena, jossa saattoi esittää ”hölmöjäkin” kysymyksiä ja kaikki saivat keksiä niihin mahdollisia vastauksia. Tärkeää oli myös pitää hauskaa ja viihtyä yhdessä.

Ajatusrinki-aikuisten-ja-lasten-tapahtuma-blogi

Tapahtuman tavoitteena ei ollutkaan opettaa osallistujille tiettyjä filosofisia teorioita tai antaa valmiita vastauksia. Ei haitannut lainkaan, jos pähkinää ei pureskellut kerralla loppuun. Sen voi varastoida mielen sopukoihin ja siihen voi palata joskus myöhemminkin.

Olemme kaikki suurten kysymysten äärellä koko elämämme ajan ja iästä riippumatta kosketuksissa muun muassa aikaan, muutokseen, rakkauteen, kuolemaan, kauneuteen, mielikuvitukseen, todellisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, hyvyyteen ja pahuuteen. Vaikka pysähtyisimme pohtimaan syvällisemmin tällaisia teemoja vain joinakin ohikiitävinä hetkinä, ne ovat aina läsnä tavalla tai toisella arjessamme.

Aluksi leikittiin leikkiä ”Kumpi olisit mieluummin?” Vaihtoehtoina olivat lintu vai kala, aurinko vai kuu ja onnellinen koira vai surullinen ihminen. Viimeisen vaihtoehtoparin kohdalla yhtä lukuunottamatta kaikki osallistujat olisivat olleet valmiita vaihtamaan lajia. Leikin tavoitteena oli paitsi tutustua muihin osallistujiin ja omiin mieltymyksiin, myös löytää omille ajatuksille perusteluja. Onnellinen koira vai surullinen ihminen -vaihtoehtopari laittoi lisäksi pohtimaan omia arvoja ja arvostuksia eli sitä, mikä elämässä on itselle tärkeää.

Vaihtoehtoleikin jälkeen pidettiin pieni satutuokio. Lopuksi askarreltiin ja koristeltiin ainakin suurimmalle osalle 70 ja 80-luvun lapsista tuttu paperikirppu (vaikka en muista, millä nimellä me sitä aikoinaan kutsuimme). Kun lapsena kirpun avulla saatettiin leikkiä totuutta tai tehtävää, nyt kirppu esittikin kysymyksiä muun muassa siitä, mitä todellisuus on, tai mitä on ystävyys. Yhdessä ennen kotiinlähtöä ehdimme hieman miettiä: Miltä rakkaus näyttää? Mitä on elämä? ja Onko tulevaisuus totta?

Kirpun sai ottaa mukaan ja sen kanssa ihmettelyä voi jatkaa kotona vanhempien tai kavereiden kanssa. Mukaan sai palautteesta päätellen myös hyvän mielen. Ohjaajakin lähti kotiin hymyssä suin. Kivaa oli!

Iso kiitos osallistujille! 🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s