Sinä olet kaunis

Kulttuurista riippuen kauneuteen kytketään erilaisia ulkoisia ominaisuuksia. Markkinataloudessa kauneus myös myy. Kauneus on jotakin, jolla saavutetaan hyväksyntää, arvostusta ja sitä mitä ihminen usein eniten janoaa, eli rakkautta. Mutta mitä kauneus oikeastaan on ja kuka sen lopulta määrittää?

Ajatusrinki-blogi-filosofia-kauneus-simpukka

Onko kauneus jotakin, joka on olemassa ihmisestä riippumatta, vai syntyykö kauneus kokemuksena vain ihmisessä itsessään? Toisinsanoen, olisiko maailmassa kauneutta, jos ihminen ei nimeäisi ja määrittelisi tiettyjä asioita kauniiksi? Materialistisen näkökulman mukaan kauneus on pitkälti ihmisen arvostelmien tulos. Sen sijaan muun muassa Platon uskoi ikuisten ideoiden olemassaoloon eli siihen, että tietyt asiat, kuten kauneus, ovat olemassa ihmisestä riippumatta. Uskonnollisissa ajatteluperinteissä kauneuden ajatellaankin yleisesti olevan heijastusta jostakin ihmisen ulkopuolisesta todellisuudesta. Kauneus yhdistetään usein Jumalan ominaisuuksiin. Olipa oman ajattelun pohjana materialistinen tai ikuisiin arvoihin perustuva katsomus, kauneus on lähes poikkeuksetta kaikille positiivinen asia.

Kauneus on sinussa

Meillä on biologinen taipumus mieltyä harmonisiin ja tiettyä matemaattista kaavaa, kuten kultaista leikkausta, noudattaviin mittasuhteisiin. Aistimme vaistonvaraisesti, miten asioiden kuuluu sijaita suhteessa toisiinsa. Keväiseltä nurmelta poimitun päivänkakkaran siemenkota kiertyy kultaisen leikkauksen mukaan samoin kuin simpukan kuori keskustansa ympäri. Luonnontieteissä symmetriaa pidetään tapana järjestää aine pienimmän energian tilaan. Kauneus lienee siis yksilön selviytymisen kannalta kannattavaa.

Jos kauneuden mittariksi otetaan kultainen leikkaus, voi kukin meistä uskoa itsensä kauniiksi. Ihmisen jokaisessa, arviolta noin 37 triljoonassa (37 000 000 000 000) solussa on dna:ta, jonka kaksoiskierre noudattaa kultaista leikkausta. Kun seuraavan kerran katsot itseäsi peilistä, pysähdy hetkeksi. Käsittämätön määrä kauniiden mittasuhteiden varaan rakentuvia solujasi toimii harmonisessa yhteistyössä mahdollistaen sen, että sinä voit hengittää, liikkua, ajatella ja tuntea.

Kauneus kasvaa

Kauneus ei tyhjenny vain ulkoisesti havaittavaan maailmaan. Usein ajatellaankin niin, että todellinen (jalostunein?) kauneus on sisäistä, ikään kuin henkisempää laatua. Sisäiseen kauneuteen yhdistetään arvoja, kuten oikeudenmukaisuus, lempeys, rakkaus ja myötätunto. Jokainen meistä kykenee kokemaan näitä kauneuteen liittyviä tunteita ja toteuttamaan niitä materiaalisessa maailmassa. Siinäkin mielessä olemme kaikki kauniita. Halutessaan kauneuteen liittyviä arvoja voi myös viljellä, niin että niiden kokeminen lisääntyy sekä omassa sisäisessä todellisuudessa että niiden ihmisten todellisuudessa, joihin haluaa omalla olemassaolollaan vaikuttaa.

Kuten todettu, ulkoista kauneuden määrittelyämme ohjaavat kulttuurin ohella biologiset taipumuksemme. Ulkoisiin kauneudentulkintoihin liittyy kuitenkin melko paljon yksilöllisten mieltymysten synnyttämää vaihtelua. Sisäisen kauneuden suhteen olemme yksimielisempiä.

Sekä materiaalisella että henkisellä tasolla jokaisessa meistä on valtava määrä kauneutta. Ja jokainen on yksilönä aivan ainutlaatuisella tavalla kaunis. Kukaan toinen ei voi eikä osaa olla kauniimmin juuri sellainen kuin sinä olet.

Kiitos siitä, että jaat kauneutesi muille.

Viitteitä:

Kultainen leikkaus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kultainen_leikkaus

Luonnon symmetriasta
http://www.hs.fi/tiede/a1374205212687
http://fi.wikipedia.org/wiki/DNA

Ihmiskehon solujen määrä:
http://informahealthcare.com/doi/abs/10.3109/03014460.2013.807878
http://phenomena.nationalgeographic.com/2013/10/23/how-many-cells-are-in-your-body/


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s